tiimikotona

Ruualla kannattaa leikkiä

Onpa ollut työhistoriani erikoisin kuukausi töissä – siis näin organisaatiopsykologisesti ajatellen. Tällaisissa tilanteissa voi itse kukin helposti jäädä jumiin juttuhin. Jokainen meistä muistaa joskus jääneensä jumittamaan asioissa.

Mä ajattelin tästä syystä irrottaa ihmisiä vähän asioista, tilanteista. Pyysin kesken päivän tiimini kotiini lounaalle. Aivan käsittämätöntä, miten kaksi tuntia tuntuikin kokonaiselta päivältä. Siis se irrottautumisen kokemus, mikä tapahtui toisenlaisessa ympäristössä – ruuan äärellä. Kodin keittiössä.

Ja hauskaa vasta olikin, kun Keittiöpsykologi laittoi ihmiset ”askartelemaan” jälkiruuat: Suklaamuna Lahjat.. (on muuten aivan mieletön mindfullness-harjoitus) Halkaista suklaamuna pehmeällä varovaisuudella kahtia, ettei suklaa murene ..sitten liimata kuumaan veteen hipaisten toinen puolikas pienellä herkkyydellä pienesti kiinni lautaseen ..jemmata sisään jäisiä vadelmia ..sulkea muna kannella takaisin ehjäksi ja …osata kaataa kuumaa suklaa-kastiketta päälle niin, että kuori taianomaisesti aukeaa. Kyllä meitä kuorittiin ja avattiin. Ja naurettiin!

taianomaista

Joskus kannattaa tehdä tuttuja asioita eri tavoin. Tapahtuu eri asioita. Näkee eri asioita. Voi lähteä liikkeelle jotain uutta. Ja vaikapa sulkeutua jotain. Kaikelle on aikansa. Muttei nykyään aina paikkaansa.

Mä kaipaan yhteyttä ihmiseen. Ja niin näyttää aika moni muukin kaipaavan. Se lähtee pienistä jutuista, uskalluksesta, avaamisesta, myötätunnosta. Jokainen omalla paikallaan ja omalla tavallaan tekee avauksia tai on tekemättä. Mä iloitsen avaamisen hetkistä: kotini, keittiöni, mieleni, suklaamunani. Lahjoista, joita saadaan joka päivä, kun on asennetta nähdä.

Kiitän suklaamunien hauskuudesta.
t. Keittiöpsykologi, joka leikkii ruualla

#KeittiöpsykologinResepti: Ihminen kaipaa yhteyttä.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kategoriat:

Ihmissuhteet, Ilo, Inhimillinen, minä, oleminen