Lauri Laukkanen - Keittiopsykologiaa-28

Vedin överit

Elin aikoinaan ylempää keskiluokkaista, sovinnaista elämää. Kyse ei ollut ainoastaan rahasta, vaan myös muista sovinnaista elämää vaativista asioista ja yhteisöistä. Elin elämää, jossa ihmiset osasivat elää ”miten kuuluu elää”-elämää. Tiesin tarkoin muuvit ja mittayksiköt, ainesosat ja mittasuhteet, mistä on kelpaava ihminen tehty. Sen oppii nopeasti. Tilannetajuisena, hyväuskoisena ja rakkauden vajeisena olin sitten usein hajuton ja mauton (tylsä) kerta toisensa jälkeen, odottaen, että lopulta sinnikkyys kyllä palkitaan aidolla yhteydellä. Kun eläväinen, muottiinmahtumaton ja henkisesti runsas todetaan toistuvasti huonoksi asiaksi, oppii yhteyttä etsivä piiloutumaan. Halusin kyllä tietenkin uskoa, että omatekoinen kakku on parempaa kuin persoonaton tehdasversio, mutta joissain verkostoissa virhe oli virhe.

Ehkä tästä syystä en aiemmin tykännyt leipoa. Mua angstasi leipomiseen liittyvä tarkkuus. Suurpiirteisenä kokkaajana virheen mahdollisuus oli liian suuri. Se, että olisi näkynyt, että kakku todellakin oli mun tekemä. ”Virhe!”, olin oppinut. Voi sairaus, mitä sitä oli alkanut ajatella. Kun mikään ei ole niin houkutteleva kuin runsas, omatekoisen näköinen kakku. Miksi sitten haluamme ns. virheettömän, tasalaatuisen leipomuksen – tai ihmisen?

Yhteydessä me kaikki yritämme usein olla kuin muut ja silti meitä aina viehättää tajuttomasti persoona. Voi sellainen pelottaakin, varsinkin jos omaa persoonaa tai haavoittuvuutta on vaikea hyväksyä. Viime vuosina oon nauttinut kohdata persoonaa, Persoonia. Ja omakin on kuorimisen seurauksena onneksi vihdoin alkanut näkyä ja elää. Olin vaan ollut mulle väärässä seurassa. Mä oon ehdottomasti runsas ihminen. Lainasin Jorma Uotiselta motonkin: ”Mieluummin överit kuin vajarit!” Ja nykyään tää mama tykkää taas leipoakin, kaikella runsaudella. Kirjoitin aikoinaan kirjan keskeneräisyydestä, kun en tajunnut, miksi kaikki kipuilee sen kanssa, kun emme kukaan kuitenkaan tule olemaan mitään muuta. Me ollaan hassuja.

#KeittiöpsykologiKysyy: Kuka sulle puhuu elämää? Kenen seurassa opit elämistä?
Loppuun kerron kakkujen syömisen seurauksen – runsauden! Mä olen normaalipainoinen ihminen, mutta 3 kilon painonnousu sai minut tekemään kaksi ääripään tulkintaa itsestäni. Ja nämä kuvastavat aikamme tulkintoja niin makeasti, että pakko jakaa. Toinen ääni minussa halveksi kilojani muistuttaen: ”Missä on kontrolli?!!” ja ”Kuuluu olla hoikka, että arvostetaan”. Sitten ensi kertaa elämässäni kuulin ihanan latino-maman äänen. Tämä iloinen, runsas ja elämää rakastava ja arvostava nainen tanssi sydämessäni. Katsoi minua peilistä takaisin ja sanoi: ”Olet ihanan latino-mama”. Ensimmäisen kerran elämässäni viihdyn kehossani.

Villinä persoonan kasvusta kuin kevät-yrtti,
keittiöpsykologi Satu

#KeittiöpsykologinResepti: Maaperällä on väliä.

kevätyrtit